Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Koronaviruksen voittamiseen tarvitaan globaalia yhteistyötä

Kriisin pitkäaikaiset vaikutukset yhteiskuntiin ja talouksiin ovat tuhoisat. MAAILMA on yhteisen kriisin äärellä. Koronaviruksen vakavat humanitaariset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset seuraukset käyvät yhä ilmeisemmiksi. Muista tartuntataudeista, kuten hivistä ja ebolasta, saadut kokemukset osoittavat, että eriarvoisuus, köyhyys ja konfliktit vaikeuttavat merkittävästi tilanteen hoitoa. ENITEN tulevat kärsimään köyhät ja hauraat valtiot, yhteisöt ja väestöryhmät. Tilanne kuormittaa naisia, jotka tekevät paljon niin palkallista kuin palkatontakin hoitotyötä. Heidän taloudelliset ja yhteiskunnalliset turvaverkkonsa ovat ohuet, ja vallitsevissa olosuhteissa esimerkiksi perheväkivallan riski on kasvanut. Samalla kun hallitukset eri maissa taistelevat kansallisin toimin koronavirusta vastaan, on muistettava, ettei virus tunne rajoja. Meistä kukaan ei ole turvassa, ennen kuin me kaikki olemme turvassa. Investoinnit yhteisiin toimiin ovat paitsi kansainvälisten sitoumustemme myös oman etumm…

Kiitos lahtelaisille!

Viime viikot olemme eläneet koronakriisin keskellä. Itselleni se on tarkoittanut lukuisia valtioneuvoston istuntoja, asiantuntijoiden kuulemista ja päätöksiä, joilla on kannettu vastuuta ja huolehdittu suomalaisten terveydestä ja Suomen taloudesta erittäin vaikeasta tilanteesta.
Kriisin keskellä me kaikki suomalaiset olemme joutuneet sopeutumaan uudenlaiseen. Päätökset ovat näkyneet ihmisten arjessa ja kaupunkien kaduilla. Elämme monella tavalla aivan poikkeuksellisessa tilanteessa. Ainoa, minkä tiedämme, on se, että selviämme tästä tilanteesta yhdessä. Ihmisten tukemisen lisäksi olemme tukeneet suomalaisia yrityksiä ja elinkeinoelämää, jotta tilanteesta selvitään. Yksinyrittäjille tulee 2 000 euron toimintatuki, jota yksinyrittäjät voivat hakea kunnalta. Kunnat tiedottavat tuen avautumisesta. Kunnille laaditaan tuen myöntämiseen käytännönläheiset ohjeet sekä valmis hakulomakepohja. Tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyystuen kanssa. Jos 2000 euron…