Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Arktinen alue Suomellekin tärkeä

Alkuviikosta olin pohjoisen talvessa. Osallistuin Tromssassa jo 14. kertaa järjestettävään Artic Frontiers -seminaariin, jossa keskustelin arktisista asioista paneeleisissa ja kahdenkeskisessa tapaamisessa Norjan ulkoministeri Ine Eriksen Søreiden kanssa. Inarin korkeudella sijaitsevassa Tromssassa pakkanen paukkui 10 asteen tienoilla ja lunta oli kinoksittain. Kerroin terveiset Lahdesta ja yhdessä toivoimme, että meilläkin on kohta lunta, kun Salpausselän kisat ja Finlandia -hiihto ovat jo ovella.
Sekä luonnontieteilijät että alkuperäiskansojen edustajat ovat todenneet, että ilmasto muuttuu arktisella alueella miltei kaksi kertaa nopeammin kuin muualla maailmassa keskimäärin. Jään sulamisen vaikutukset tulevat näkymään niin luonnonvarataloudessa, infrastruktuurissa kuin liikenteessäkin. Kansainvälinen kiinnostus arktista aluetta kohtaan on kasvanut eksponentiaalisesti. Alueen strateginen kiinnostavuus on kasvanut turvallisuuspoliittisessa mielessä ja lisännyt vahvojen kannanottojen t…

Ympäristöyhteistyötä yli rajojen

Olen tällä viikolla Moskovassa tapaamassa kollegoita Venäjän eri ministeriöistä. Torstaina tapasin Venäjän varapääministeri Kozakin, jonka kanssa johdamme maidemme välisen talouskomission toimintaa. Kaupallisten suhteiden kehittämisen ohella liikenneasioilla on matkallani keskeinen rooli. Allegron lisäksi haluamme kehittää nopeaa yhteyttä Helsingistä ja Lahdesta Moskovaan. Myös metsäteollisuudessa yhteistyön kehittäminen kiinnostaa molempia maita. Matkailussa venäläisten määrä Suomessa on jälleen kasvussa. Tämä on tärkeä tulonlähde Lahdenkin alueelle. Kaupat ja ravintolat tarvitsevat asiakkaita eivätkä uudet hotelli-investoinnit synny pelkästään kotimaisen kysynnän vetämänä. Tähän tarvitaan kaikkia ilmansuuntia, mutta Venäjän merkitys on erityisen suuri. Venäjän vienti on aina ollut Lahden alueen yrityksille tärkeää ja niin tulee olemaan jatkossakin. Peikko on tehnyt hyvää työtä samoin Raute, Oilon ja moni muu. Iskulla on perinteitä ja potentiaalia, jotka pitää vielä paremmin lunastaa …

Kestävää matkailua Geoparkeista.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2020! Politiikan syksy oli hektinen, joten pieni loma tuli tarpeeseen. Uusi vuosikymmen tuo mukanaan uusia haasteita sekä uusia mahdollisuuksia.
Matkailu on Suomen kasvavin toimiala. Geo- ja luontomatkailu ovat nousevia trendejä, jotka vetävät puoleensa kaiken ikäisiä matkailijoita. Global Geopark tarkoittaa maantieteellisesti yhtenäistä aluetta, joka on arvioitu kansainvälisesti merkittäväksi geologiseksi kohteeksi. Statuksen myöntää Unesco. Maailmalla on näyttöä siitä, että Global Geopark -statuksen saaminen edistää ekologista matkailua ja tuo esiin Unesco-kohteiden kulttuurillisia, geologisia ja historiallisia erityispiirteitä. Global Geopark -statusta ollaan nyt hakemassa Päijät-Hämeen Salpausselälle. Sen lisäksi eri puolilla Suomea on käynnissä muitakin vastaavia Global Geopark-hankkeita. Unescon statuksen saaminen lisäisi alueemme kiinnostavuutta matkailukohteena niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Paikallisten yritysten mukaan ottaminen p…