Siirry pääsisältöön

Miksi SOTE – uudistus kaatui perustuslakiin?

Hallituksen sote-malli kaatui, koska se ei missään vaiheessa ollut sopusoinnussa Suomen perustuslain kanssa. Uudistuksessa oli jokaisessa vaiheessaan useita perustuslaillisia ongelmia. Merkittävimmät niistä liittyivät soten suoran valinnan palveluitten valinnanvapausmalliin. Pitää muistaa, että hallituksella oli mahdollisuus kolme kertaa korjata esityksiään vastaamaan perustuslakivaliokunnan lausuntojen pohjalta.

Perustuslain kannalta ongelmallisin rakenne oli hallituksen valinnanvapausjärjestelmän perustavoite, jonka mukaan yksityinen ja julkinen tuotanto kilpailisivat keskenään samalta viivalta. Tätä hallitus yritti eri muodoissa toteuttaa jokaisessa sote-esityksessään. Ja jokaisella kerralla se törmäsi tavalla tai toisella perustuslain 19.3 §:ään, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Perustuslakivaliokunta johdonmukaisesti katsoi tästä seuraavan, että markkinavetoisessakin mallissa julkisella vallalla tulee olla jatkuvasti niin paljon omaa tuotantoa ja valmiutta, että se kykenee turvamaan palvelut myös esimerkiksi markkinoiden häiriötilanteissa yksityisen toimijan mennessä konkurssiin tai vetäytyessä markkinalta.

Hallitus yritti toteuttaa ”yksityinen ja julkinen samalla viivalla”-ajattelua ensimmäisessä sote-esityksessään velvoittamalla maakuntia yhtiöittämään kaiken suoran valinnan palveluntuotantonsa. Tämä pysähtyi perustuslakiin, koska yhtiömuodossa julkinen tuotanto ei olisi ollut turvattua. Seuraavaksi hallitus siirsi tämän toiminnan liikelaitosmuotoon, mutta muutos oli hyvin muodollinen ja tosiasiassa maakunnan suoran valinnan palveluita tuottavasta liikelaitoksessa kyse oli simuloidusta yhtiömuodosta. Suoran valinnan palveluita tuottavat liikelaitoksen sote-keskukset eivät voineet saada rahoitusta muuta kuin kapitaatiomaksujen kautta samoin periaattein kuin yksityiset yritykset. Tällaisenaan myöskään liikelaitoksen toiminta ei ollut sillä tavalla turvattua, että sillä olisi ollut tosiasialliset edellytykset pitää yllä riittävän laajaa omaa tuotantoa palveluiden saatavuuden varmistamiseksi myös häiriötilanteissa. Hallitus ei ollut valmis tinkimään ”yksityinen ja julkinen samalla viivalla”- ajattelustaan ja siksi se törmäsi kerta toisensa jälkeen perustuslakiin.

Suoran valinnan palveluitten valinnanvapausmalliin liittyi myös soten EU – notifikaatiokysymys. Oli epäselvyys siitä, tuoko yksityisen ja julkisen toiminnan keskinäinen kilpailu järjestelmän EU:n kilpailuoikeuden piiriin (onko kyse taloudellisesta vai ei-taloudellisesta toiminnasta), jolloin liikelaitoksen konkurssisuojattu asema olisi voitu katsoa kielletyksi valtiontueksi. Perustuslakivaliokunta katsoi, että tästä kysymyksestä piti saada riittävä varmuus, koska lainsäätäjän kompetenssiin ei kuulunut säätää EU-oikeuden kanssa ristiriidassa olevaa lainsäädäntöä. Valiokunta huomioi erityisesti ne palvelutuotannolle aiheutuvat riskit, jotka olisivat realisoituneet, jos malli olisi jälkikäteen todettu EU-oikeudellisesti ongelmalliseksi ja jo toiminnassa olevaa yksityisten yritysten varaan perustuvaa mallia olisi jouduttu muuttamaan.

Niin kauan kuin hallitus katsoi sen palvelevan omia tavoitteitaan, se tulkitsi valinnanvapausjärjestelmän olevan EU:n kilpailulainsäädännön piirissä ja näin perusteli julkisen tuotannon pakkoyhtiöittämistä. Kun pakkoyhtiöittäminen törmäsi perustuslakiin, hallituksen kanta kääntyi päinvastaiseksi, eikä mitään ongelmaa sen mielestä enää ollut. Näin se vältteli asian notifioimista EU-komissiolle. Notifioinnin välttelyn taustalla on voinut olla pelko, että malli ei läpäisisi EU-komission syyniä, mutta myös se, että hallitus oli aina asettanut liian tiukan aikataulun esimerkiksi maakuntavaaleille useampaan otteeseen etukäteen annetuilla ajankohdilla. Mikäli hallitus olisi tehnyt notifikaation asiamukaisesti heti aluksi, se olisi hyvin todennäköisesti ehtinyt läpi pidemmänkin komission käsittelyn.

Valinnanvapausmallissa palveluiden tuotanto olisi hajautunut usealle eri tuottajalle, joista osa yksityisiä, osa julkisia. Tästä olisi seurannut helposti palveluiden heikko yhteensovittamista, päällekkäisyyksiä, ja osaoptimointeja. Hallitus pyrki ratkaisemaan näitä ongelmia luomalla sitovan asiakassuunnitelman palveluntuottajien ohjauksen ja palveluiden integraation välineeksi. Sitova asiakassuunnitelmaan sisältö koskeva päätös olisi kuitenkin ollut oikeuksia luova hallintopäätös ja siksi siitä perustuslain mukaan olisi pitänyt olla valitusoikeus, mikä olisi voinut luoda varsin raskaan ja epätarkoituksenmukaisen valitusjärjestelmän. Siksi hallitus päätyi lopulta poistamaan asiakassuunnitelmalta sitovuuden, mikä heikensi olennaisesti sen merkitystä ja kykyä ohjata hajanaista tuotantoa.

Sote-mallissa oli myös merkittäviä tietosuojaongelmia liittyen valinnanvapausmalliin. Palveluiden tuotannon hajautumisesta olisi seurannut tarvetta siirtää paljon arkaluonteista tietoa esimerkiksi henkilöiden terveydentilasta tai sosiaalihuollon palveluista eri tuottajien välillä. Tähän liittyvä tietosuojaa koskeva lainsäädäntö oli varsin puutteellisesti valmisteltua. Toisaalta suoran valinnan palveluiden kapitaatiokorvaus olisi perustunut moniin eri henkilön tilannetta ja sairaushistoriaa koskeviin tietoihin, mikä oli hyvin ongelmallinen rakenne tietosuojan ja profiloinnin kiellon kannalta.

Rahoituksen osalta perustuslakivaliokunta linjasi, että budjettirajoituksilla ei saa vaarantaa perusoikeuksien toteutumista. Perusrahoituksen taso eli 0,9 prosentin vuosittainen indeksikorotus nähtiin erittäin haastavaksi. Tässäkin oltiin lähellä ratkaisua pykälien kehittyessä, mutta miksi tätäkään asiaa ei voitu ratkaista ajoissa ja perusteellisesti jo prosessin alkuvaiheessa?

Ville Skinnari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarvitsemme tulevaisuusinvestointeja ja tiivistä veropohjaa

Eduskuntavaaleihin on alle kuukausi ja jokainen puolue saa nyt aidosti tilaisuutensa esitellä oman ohjelmansa Suomen tulevaisuuden tekemiseen. Politiikan kvartaali ei saa olla enää vain seuraavat neljä vuotta. Pitää uskaltaa katsota rohkeasti pidemmälle tulevaisuuteen. Siksi tarvitsemme uudistuksia sosiaaliturvaan, perhevapaisiin ja investointeja koulutukseen.

Lyhyellä aikavälillä työllisyyskehitys riippu pitkälle suhdannekehityksestä ja pikavoittoja tuovia toimenpiteitä on vaikea löytää. Työllisyyskysymys on ennen kaikkea osaamiskysymys. Peruskoulu ei enää riitä pohjakoulutukseksi. Siksi toisen asteen (lukio ja ammatillinen koulutus) tekeminen aidosti maksuttomaksi on oikea tavoite. Perusasteen varassa olevien työllisyysaste on vain 40 prosenttia, kun toisen asteen suorittaneilla se on selvästi parempi eli yli 70 prosenttia ja korkea-asteen suorittaneilla yli 85 prosenttia. Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan oppivelvollisuuden pidennys on paras keino. Se nostaa koulutustasoa j…

Luottamusyhteiskunta tarvitsee tekijänsä.

Suomi äänestää sunnuntaina eduskuntavaaleissa. Samalla Suomi äänestää siitä halutaanko muutos Suomen suunnalle. Tulevan pääministeripuolueen tärkein tehtävä on palauttaa luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan. Silloin kun on luottamusta, on myös kykyä uudistua, investoida ja kehittää. Tämä koskee työmarkkinoiden lisäksi yrityksiä, mutta myös maakunta ja kuntatasoa eli meitä kaikkia yksilöinä. Epävakaassa maailmassa ja Euroopassa juuri Suomen ja Pohjoismaiden pitää pystyä olemaan se luottamuksen yhteiskuntamalli. Malli koko maailmalle. Siten teemme parhaiten myös talouskasvua ja työllisyyttä. Luottamusyhteiskunta tarvitsee tekijänsä – se ei synny riitelemällä tai riitaa haastamalla. Meidän pitää luottaa toisiimme ja pystyä sopimaan vaikeitakin asioita.

Edellisten eduskuntavaalien jälkeen vuonna 2015 aloittanut hallitus (keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset) toteutti ja linjasi politiikkaa omien arvojensa pohjalta. Kuritettiin pienituloisia eläkeläisiä, opiskelijoita ja lapsiperheitä s…

Skinnari ja Ihalainen: Unohtuivatko pidemmän aikavälin kasvunmoottorit?

Puolueet ovat laatineet vaaliohjelmia seuraavalle vaalikaudelle ja myös pidemmälle aikavälille. Näin myös SDP. Viime viikolla julkistettiin eri ministeriöiden kansliapäälliköiden varsin kattava tilannekuvaraportti Suomen haasteista maailmantaloudessa. VM julkaisi oman, tavoitteellisemman linjauksen uudistuvasta ja kestävästä Suomesta.

Virkamiesarviossa on hyvin kuvattu Suomen keskeisiä haasteita. Raportin poliittisista suosituksista on perustellusti erilaisia painotuksia. Poliittisten johtopäätösten tekeminen kuuluukin puolueille ja uuden hallituksen muodostajille. Raportti laskee mm. sen varaan, että sote-säästöt voivat olla kolme miljardia vuoteen 2030 mennessä. Tästä on esitetty poikkeavia arvioita.

Raportin ydinviesti on, että työllisyysasteen kasvattaminen ja rakenneuudistukset ovat tehokkaampia keinoja kestävyysvajeen pienentämiseksi. Raportti ei tunnista riittävästi sitä, että työttömyyden pitkittyminen tuo myös sosiaalisen kestävyysvajeen. SDP:n talous- ja yhteiskuntapoliittis…