Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Yritysten välisille maksuajoille 30 päivän maksimi

Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari on valmistellut lakialoitteen yritysten välisessä kaupankäynnissä sovellettavien maksuaikojen tiukentamiseksi 30 päivään. Lakialoitteessa esitetään muutettavaksi lakia kaupallisten sopimusten maksuehdoista (30/2013) niin, että elinkeinonharjoittajien välisissä kaupallisissa sopimuksissa enimmäismaksuajaksi säädettäisiin 30 päivää.

– Liian usein suuret yritykset venyttävät maksuaikoja pienempien yritysten kustannuksella. Monet suuret yritykset maksavat laskut vasta jopa 60 – 120 päivän kuluttua. Tämä ajaa erityisesti pieniä yrityksiä vaikeuksiin ja jopa konkurssiin, sanoo Skinnari.

Eduskunnan talousvaliokunnan jäsenen mukaan lakia pitää parantaa, koska suuret yritykset käyttävät nykytilanne häikäilemättä hyväkseen.

– Alun perin maksuaikalaissa säädettiin elinkeinonharjoittajien välisissä sopimussuhteissa maksuajaksi enintään 60 päivää, elleivät osapuolet ole toisin sopineet. Lakiin ei sisältynyt pakottavaa enimmäismaksuaikaa. Maksuaj…

Oli kesä, oli mopo!

Sleepy Sleepersin biisit ovat osa suomalaista kulttuurihistoriaa ja niitä pitää aina välillä kuunnella ja onhan ne myös jotain tosi lahtelaista. Mato Valtonen kävi luonani eduskunnassa päivittämässä viimeisintä projektiaan eli Lappiin perustettavaa Joulupukin valtiota. Suunnitelmissa Rovaniemen pohjoispuolelle perustetaan noin 10 000 hehtaarin kokoiselle alueelle Joulupukin oma valtio, joka olisi paitsi savuton myös autoton.Taustalla hankkeessa on muitakin ex-lahtelaisia. Hanke on kansainvälisesti erittäin kiinnostava. Matkailu Suomen nopeimmin kasvava toimiala ja siksi ei tällekään hankkeelle kannata nauraa. Enemmänkin suren sitä, että lahtelaiset tekevät muualle maailmaan erinomaisia edelläkävijähankkeita, mutta omassa kaupungissamme ei virkamiesvalmistelusta tulee mitään sellaista mikä edes ylittäisi kansallista uutiskynnystä. Kylpylähankkeet olivat 1980-lukua, mutta Lahdessa niiden nimeen edelleen tunnutaan uskovan, vaikka liike-elämän kiinnostus on jo aivan muualla.

Mopoautoista p…

Itsenäinen Suomi

Torstaina vietetään itsenäisyyspäivää. Oma itsenäisyyspäiväni koostuu aamu- ja iltapäivän tilaisuuksista Lahdessa sekä päättyy tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoon Helsingissä. Viime vuonna juhlittiin 100-vuotiasta Suomea.

Itsenäisyyspäivänä on hyvä lukea pari riviä Suomen perustuslakia. Minä tosin saan perustuslakivaliokunnan jäsenenä katsoa sitä yleensä neljänä päivänä viikossa, kun perustuslakivaliokunta kokoontuu eduskunnassa. Suomen perustuslain mukaan ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus”.

Tässä ei ole mitään uutta, mutta kun katsoo mitä maailmalla tapahtuu ja miten demokratiaa toteutetaan – tai ei …