Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Toimiva raideyhteys tarvitsee myös autopaikkoja.

Lahden rautatieaseman alueen pysäköintipaikkojen tulevaisuus huolettaa ja syystä. Tällä hetkellä on 474 autopaikkaa. Meille luvattiin aikanaan varmuus 600 autopaikalle mutta toisin kävi (VR 300 ja Lahden kaupunki 300 eli yhteensä 600). Näistä poistuu nyt 180 paikkaa lähitulevaisuudessa. Mitä tämä tarkoittaa niille ihmisille jotka joka aamu alkaen 05.30 lähtevät Helsinkiin pääkaupunkiseudulle tai muualle tekemään päivätyötä? Uudet ratkaisut vievät aikaa ja siksi toivon että kaupunki löytää yhdessä VR:n kanssa myös väliaikaisia ratkaisuja asiaan. Työmatka on tärkeä osa työllisyyspolitiikkaa ja raideyhteys ratkaisee monelle, että Lahti on paras paikka asua.

Tämä on hyvä osoitus siitä, että Lahdessa olisi pitänyt jo Matkakeskusta suunniteltaessa nähdä tulevaisuuteen eikä tehdä vain yhtä hanketta. Kaiken kaikkiaan rautatieaseman alueen suunnittelu pitää ottaa osaksi 2030 visiotyöhön koska se on portti ja näyteikkuna tänne tuleville ja täältä lähteville - ei vain meille lahtelaisille. My…

Itämeren suojelua edistettävä kipsikäsittelyllä

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Skinnari haluaa, että hallitus panostaa Itämeren suojeluun kipsikäsittelyn avulla. Suomi aloitti heinäkuun alussa Itämeren suojelukomission (HELCOM) puheenjohtajana. Kaksi vuotta kestävän puheenjohtajuuskauden merkittävin tehtävä on päivittää vuonna 2007 käynnistetty Itämeren suojelun toimintaohjelma.

Skinnari on jättänyt kirjallisen kysymyksen ministeri Tiilikaiselle hallituksen suunnitelmista kohdentaa resursseja kipsikäsittelyn toimeenpanoon ja laajentamiseen tarvittaville alueille. Lisäksi Skinnari on Pohjoismaiden neuvoston jäsenenä esittänyt yhteistyön tiivistämistä Ruotsin kanssa. Hän on muun muassa kirjelmöinyt Ruotsin maa- ja metsätalousministeri Sven-Erik Buchtille Itämeren suojelusta yleisesti sekä kipsikäsittelyyn panostamisesta.

- Peltojen kipsikäsittely on osoittautunut varteenotettavaksi keinoksi vähentää Itämeren fosforikuormitusta. Kipsihankkeen tiimoilta on esitetty arvio, että jos kipsiä levitettäisiin koko sen käyttämisee…

Ikäihmisille virallinen puolestapuhuja

Suomalaiset ovat terveempiä ja elävät pidempään. Se on hieno asia, mutta samalla ikäihmisten palvelutarve lisääntyy. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen (2014) mukaan Suomi on hyvä paikka vanheta. Tilastollisesti tarkastellen ulkopuolisen avun tarve alkaa 80 ikävuoden jälkeen, jolloin vanhusten odotetaan jatkavan asumista kodeissaan mahdollisimman pitkään. Kaikki ikäihmiset eivät kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua ja turvaa yhteiskunnalta, jolloin on turvauduttava iäkkääseen puolisoon, työelämässä oleviin lapsiin ja muihin sukulaisiin, jopa naapureihin. Syntyy myös tilanteita, joissa yksinäinen vanhus elää kotinsa vankina ja lähes heitteillä. Ikäihmiset tarvitsevat laadukkaita, monipuolisia ja yksilöllisiä avo- ja laitospalveluita ja hyviä asumisratkaisuja.

Muuttuva maailma ja digitalisaatio tuovat haasteita erityisesti ikäihmisten arkeen. On tärkeää, että ikäihmisillä on virallinen puolestapuhuja, vanhusasiavaltuutettu, joka on perehtynyt heidän asioihinsa ja puolustaa ikä…